Kellot soivat Helsingille, pysäytetään natsit nyt!

Äärioikeisto on ottanut näin paljon tilaa kaduilla ja kabineteissa Suomessa viimeksi 30-luvulla. Silloin fasismi saatiin kuitenkin pysäytettyä laajalla rintamalla. Nyt on taas aika näyttää etteivät rasistit, fasistit ja natsit ole tervetulleita Helsingin kaduille.

Fasismin ja totalitarismin eri muotojen vastustaminen on monella tapaa ajankohtaista. Äärioikeistoa ja terroristijärjestö ISIS:a yhdistää se, että molemmat pyrkivät väkivaltaisesti sanelemaan minkälaisia ihmisiä yhteiskuntaamme mahtuu. Sekä fasistit että ISIS pyrkivät sulkemaan joitakin ryhmiä ihmisyyden ulkopuolelle ja siten oikeuttamaan väkivaltansa vihollisina pitämiään kohtaan. Me emme halua yhteiskuntaa, jossa pieni ja väkivaltainen eliitti määrittää muiden olemassa olon ehdot. Äärioikeistolaiset ryhmittymät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä rasismin ja fasismin arkipäiväistämisessä. He ovat luikerrelleet hallituspaikoille ja vaikuttaneet merkittävästi perussuomalaisten politiikkaan. Kun rasistien ja fasistien annetaan ottaa yhä enemmän tilaa haltuunsa, päädymme lopulta yhteiskuntaan, jossa olemme kaikki vankeja.

Kenelläkään meistä ei ole varaa jäädä sivustakatsojaksi. Nyt on ennemminkin käsillä hetki, jolloin jokaisen meistä on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintaansa ja sitä, miten me mahdollistamme rasististen rakenteiden olemassaolon. Kamppailu fasismia vastaan alkaa omaa toimintaamme muuttamalla. Samanaikaisesti tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja jopa kansalaistottelemattomuutta, jotta saamme pysäytettyä rasismin ja fasismin etenemisen kaduilla.

Vapunpäivänä 2014 Jönköpingissä, Ruotsissa, kirkkojen kellot kutsuivat koko yhteisön nuorista vanhoihin vastustamaan uusnatsien marssia kaupungin kaduilla. Kirkkojen viesti oli, että natsit uhkaavat kaikkien yhteisön jäsenten vapautta ja moninaisuutta. Hetkeksi Jönköpingin asukkaat täyttivät kaupungin kadut ja näyttivät näin, että ainoa tapa pysäyttää faisismi on koko yhteisön voimien yhdistäminen.

6.12. Soivat kellot Helsingissä, vain yhdessä voimme turvata vapaan ja moninaisen Helsingin!

Nysse Tampereelta Stadiin!

nysseJuliste_web2Vapaus pelissä -mielenosoitus Helsingissä 6.12. osoittaa, ettei natseille ja rasisteille ole sijaa yhteiskunnassamme. Joukko tamperelaisia vihaisia lintuja järjestää bussikuljetuksen Tampere-Helsinki-Tampere. Matkan hinta edestakaisin on 10e. Maksu ennakkoon ilmoittaumisen kuittausviestissä saadulle tilille.

Ilmoittautuminen: vapauspelissatampere@riseup.net

Vuoden 2014 äärioikeistomarssin reitti

612marssireitti_2014Viime vuonna äärioikeston soihtumarssi liikkui Timo Hännikäisen, Jari-Pekka Marinin ja Suomen vastarintaliikkeen natsien tahdissa pitkin Tölöön katuja Hietaniemen hautausmaalle. “Poliittisesti sitoutumaton” marssi keräsi natseja aina Italiasta, Saksasta ja Ruotsista asti. Mainostettiinhan sitä ainoastaan “alan sivuilla” Suomessa ja ulkomailla. Meille on epäselvää oliko marssin kohteena Hietaniemen hautausmaalla sijaitseva suomalaisten SS-sotilaiden muistokivi vai sankarihauta-alue laajemmin.

Vuoden 2014 marssireitti:

https://goo.gl/maps/SKvf27Ftho72

Töölöntori – Sandelsinkatu itään – Töölöntorinkatu etelään – Pohjoinen Hesperian katu länteen – Hietakannaksentie etelään – Eteläinen Hesperian katu länteen – Hiekkarannan tie etelään – Hietaniemenkatu – Uuden kappelin kohdalta sisään. Siitä sankarihaudoille.

Mikä ihmeen 612-soihtukulkue?

Helsingissä järjestettiin vajaa vuosi sitten 6.12.2014 ensimmäistä kertaa äärikansallismielinen 612-soihtumarssi. Töölöntorilla kokoontunut mielenosoitus marssi soihtukulkueena Hietaniemen haustausmaalle. Tapahtuman virallinen järjestäjä oli naisvihaaja Timo Hännikäisen johtama 612-yhdistys, mutta tapahtuman taustavoimiin kuului suurin osa Suomen äärioikeistoa aina kansallissosialistisesta Suomen vastarintaliikkeestä (SVL) uusfasistiseen Suomen sisuun. 612-soihtukulkue yritetään järjestää tänä vuonna uudestaan, ja sen nettisivuille on jo ilmestynyt kiihkokansallismielisyyttä tihkuva tapahtumakutsu.

kumpaansuuntaan612
Timo Hännikäinen johtaa äärikansallismielistä 612-soihtumarssia.

Viime vuonna äärikansallismielisestä soihtukulkueesta pyrittiin antamaan mahdollisimman maltillinen kuva, jotta se vetoaisi pelkkiä natsipiirejä laajempaan ihmisjoukkoon. Marssi pyrittiin esittämään maltillisen isänmaallisena tapahtumana, mutta samaan aikaan flirttailtiin äärinationalistisen ja fasistisen kuvaston kanssa. Tänäkin vuonna kulkueen videolla on ritualistisia kuvia niin joutsenista ja siniristilipuista kuin soihturiveistä ja hautaristeistäkin. Avoin fasismi ja kansallissosialismi on tarkoituksella pyritty häivyttämään soihtukulkueen kuvastosta, vaikka ne ovat tapahtuman järjestäjien muiden projektien keskiössä. Samanlaisia piirteitä on nähty myös muualla Euroopassa, jossa natsistiset ja fasistiset ryhmät ovat mielenosoitusten yhteydessä luopuneet symboleistaan ja omasta sanomastaan yrittäessään luoda uusia liittolaisuuksia ja murtautua ulos poliittisen kentän marginaalista. Itsenäisyyspäivän soihtumarssi onkin Suomen 2010-luvun äärioikeiston ensimmäinen laajapohjainen projekti, jossa paatuneimmat natsitkin ovat järjestelyissä mukaan maltillisen julkisivun varjossa.

aktivisti6_3612
Natsijärjestö Suomen vastarintaliike osallistui 612-marssin järjestelyyn.

Suomessa journalisteilla on ollut vaikeuksia ymmärtää rasismin ja fasismin muuttuvia muotoja enää 1990-luvun jälkeen, ja siksi analyysi myös 612-soihtumarssin kaltaisesta viestiltään äärikansallismielisestä tapahtumasta on jäänyt vaillinaiseksi. Kuitenkin jopa Ilta-Sanomien kaltainen keltainen lehdistö osasi yhdistää “riippumattoman” 612-yhdistyksen väkivaltaisista hyökkäyksistään tunnettuun natsijärjestö Suomen vastarintaliikkeeseen: “612-kulkueen järjestäjä on rekisteröimätön 612.fi-yhdistys. Järjestäjä kertoo nettisivuillaan, että tapahtuma ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen tai järjestöön. Kuitenkin esimerkiksi äärioikeistolainen Kansallinen vastarinta on mainostanut tapahtumaa ja kutsunut siihen osallistujia.” (Ilta-Sanomat 6.12.2014)

marin_kaurila_hannikainen612
612-järjestäjät. Vasemmalta “Jape” Marin, Ali Kaurila (SVL) ja Timo Hännikäinen.

Tapahtuman pääjärjestäjinä toimi naisvihamielisistä kirjoituksistaan tunnettu törkysomettaja Timo Hännikäinen, joka on myös uusfasistisen Sarastus-verkkolehden perustaja ja päätoimittaja. Keskeisinä hahmoina häärivät myös fasistista propagandaa suoltavaa Poliittisen korrektiuden parhaat -sivua hallinnoiva Jape Marin, sekä aktiiveja Suomen sisusta ja Suomen vastarintaliikkeestä. Tapahtumaa myös mainostivat ensimmäisten joukossa juuri Hännikäisen verkkolehti Sarastus, Suomen vastarintaliike sekä Suomen sisu. Lisäksi tapahtumaa mainostettiin esimerkiksi Hommafoorumilla sekä jyväskyläläisen Ferus Finnum -natsivaatekaupan Facebook-sivulla.

tahvanainen
SVL:n johtaja Juuso Tahvanainen 612-soihtumarssissa.

Maaliskuussa 2015 Kansan uutisissa julkaistusta artikkelista kävi ilmi, että 612-soihtukulkueen “turvajoukot” koostuivat pitkälti puukotuksista ja kaasuiskuista tunnetun Suomen vastarintaliikkeen jäsenistä: “Tapahtumassa järjestyksenvalvojina toimivat ainakin Vastarintaliikkeen johtohahmoihin lukeutuva Ali Kaurila, liikkeen pitkäaikainen turkulainen aktivisti Kimmo Saarela, liikkeen Porin ryhmän johtaja Johannes Murto ja liikkeen verkkosivuille aktiivisesti kirjoittava Pauli Johannes Kaila.” (Kansan uutiset 6.3.2015) Myös Suomen vastarintaliikkeen johtaja Juuso Tahvanainen laski marssin lopuksi seppeleen Hietaniemen haustausmaan sankarihaudalle. Tahvanaisen johtama Suomen vastarintaliike on noussut tänä vuonna jälleen otsikoihin, kun natsijärjestön jäsenet pahoinpitelivät Ruotsalaisten johtajiensa kanssa joukolla ohikulkijan Jyväskylässä. Tämän johdosta Jyväskylässä järjestettiin yli 2000 ihmistä kerännyt antirasistinen ja antifasistinen mielenosoitus.

kaila-copy612
Natsijärjestö Suomen vastarintaliike “järjestysmiehinä”.

Suomen sisu puolestaan nousi uutisiin kesäkuussa, kun sen puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen poseerasi SVL:n natsien ja Hännikäisen kanssa Eugen Schaumanin haudalla Porvoossa. Schaumanin hautakäynnin viralliset järjestäjät olivat Suomen sisu ja Sarastus. Järjestäjien mukaan oli sattumaa, että Suomen vastarintaliikkeellä oli samaan aikaan samassa paikassa oma muistokäyntinsä. Schaumanin haudalle kokoontui siis “sattumalta” aktiiveja kaikista ryhmistä, jotka olivat puoli vuotta aiemmin järjestämässä 612-soihtukulkuetta. Myöhemmin tänä vuonna Immonen julkaisi Facebookissa Breivik-henkisen manifestin, jonka seurauksena ympäri Suomea järjestettiin mielenosoituksia, jotka keräsivät yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä kaduille.

schauman_immonen_hännikäinen
Hännikäinen, Suomen sisu ja SVL jatkoivat yhteistyötään tämän vuoden puolella. Kuva Schaumanin haudalta.

Muistokäynnit Schaumanin haudalla, Immosen taistelukutsut, SVL:n katuväkivalta Jyväskylässä ja muualla sekä viime aikaiset polttopullohyökkäykset hätämajoituskeskuksia vastaan ovat osa samaa äärikansallismielistä jatkumoa, jota 612-soihtukulkue pyrkii kokoamaan yhteen. Se, että heidät on saatu jättämään natsisymbolit kotiinsa ja marssimaan suoriin riveihin, ei tee heidän poliittisesta projektistaan yhtään vähemmän uhkaavaa tai väkivaltaista. Kansallissosialismin ja fasismin normalisoiminen on pysäytettävä heti alkuunsa Helsingin kaduilla, jotta äärikansallismielinen terrori saataisiin taltutettua.


Kaikki kuvat mikaelbrunila.fi -sivuilta. Kuvat ei-kaupallisessa tarkoituksessa sivuilla.

Kutsu

Ritsat valmiina, munat korissa, tähtäin asetettu – on aika suuttua! Vapautemme on uhattuna 6.12.2015, kun natsisiat aikovat marssia Helsingissä. Me olemme kirjava joukko vihaisia lintuja, joiden vapautta pakkotyö, rotuerottelu, sukupuolisyrjintä, köyhyys ja lisääntyvä kontrolli uhkaavat. Me emme katso vierestä, kun natsisiat aikovat marssia kaduillamme! Nyt on Vapaus pelissä!

Pelin tarkoituksena on lingota ritsalla sikojen rakennelmat, murtaa rivit ja tuhota siat!

Natsisiat koittavat häpäistä vapauden unelman, ja auttavat kurkunleikkaaja Sipilää viemään elämämme perusedellytykset aina opintotuesta eläkkeisiin. Kaduille haluava äärioikeisto tukee hallituksen tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille samalla kun se koittaa rakentaa perustuksia leireilleen. Suomalaista äärioikeistoa Suomen sisusta natsijärjestö Suomen vastarintaliikkeseen yhdistämään pyrkivä soihtukulkue on uhka kaikille ihmisyyttä rakastaville. Pysäytämme siat ja puolustamme itseämme, jotta olisimme vapaita huomennakin!

Tule mukaan pysäyttämään natsisikojen soihtumarssi Helsingissä 6.12.2015! Lisätietoja luvassa, pysy kuulolla!